polarisoidut aurinkolasit

Onko polarisaatio aurinkolaseissa sitten kaiken sen ylimääräisen rahamäärän väärti? Tätä kysellään minulta aika paljon tänäpäivänä, ja uskon että kun kesä alkaa lähentyä, kasvaa myös kysyjien määrä. Polarisointi on tietenkin positiivinen ominaisuus aurinkolaseissa, mutta kysymys onkin lähinnä se, kannattaako laseista maksaa niin paljoa ylimääräistä, vai pärjäisikö ihminen aivan hyvin ilman mitään ylimääräisiä polarisoituja linssejä.

Mitä tarkoittaa polarisaatio

Polarisaatio on tekniikka, jonka avulla saadaan linsseistä, ja yleensä juuri aurinkolasien linsseistä vain yhdensuuntaista säteilyä lävitseen päästäviä. Kuten ehkä fysiikan tunneilta muistat, on auringonvalo säteilyä, ja se liikkuu aaltona. Se on tavallaan aalto, joka väreilee tietyssä suunnassa. Jos se tulee suoraan auringosta silmiimme, on tämän aaltoliikkeen suunta pystysuuntainen.

Kuitenkin heijastuessaan mistä tahansa, vaihtaa tämä liike yleensä aina suuntaansa. Monesti heijastumisen myötä aalto liike muuttuu vaakatasoiseksi, jolloin se on siis ihan eri suunnassa kuin auringosta suoraan tuleva säteily. Seurauksena on, että silmiimme voi tulla entistä enemmän säteilyä, osa suoraan auringosta, jonka lisäksi sitten myös heijastuksien kautta. Tämä on helppo havaita siinä kirkkautena, mitä näkee kun on esimerkiksi aurinkoisena päivänä veden äärellä.

Polarisaatio oli siis tekniikka, jonka avulla aurinkolasien linssit voidaan tehdä sillä tavalla, että vaan pystysuuntainen säteily tulee linssien lävitse. Muun suuntaiset säteet heijastuvat linssiltä pois, eivätkä tule siis koskaan itse silmään asti.

Moni voikin tämän perusteella jo päätellä, että polarisoidut aurinkolasit ovat tehokkaimmillaan kun ollaan tekemisissä heijastavien pintojen kanssa. Tämän takia näitä aurinkolaseja käytetäänkin erityisesti meren äärellä ja auton ratissa. Niissä kummassakin on hyvin tärkeää, että näkökenttä on mahdollisimman hyvä, jonka lisäksi kummassakin paikassa vastaan tulee paljon heijastavia pintoja. Näitä ovat mm. veden pinta ja tien pinta.

Polarisaation avulla saadaan siis vähennettyä UV-säteilyn määrää, joka pääsee silmiin lasien lävitse heijastuksista. Samaten sen avulla saadaan laskettua kirkkautta, jonka ansiosta myös mukavuus paranee. Jos siis koet liiallista kirkkaut auringossa ollessasi, voivat polarisoidut aurinkolasit olla oikein hyvät ja mukavat sinulla.

Onko nämä aurinkolasit sen arvoisia

Seuraava kysymys on sitten, onko tämä ominaisuus sen hintansa väärti. Polarisoidut linssit maksavat monesti ainakin 50 euroa enemmän kuin tavalliset aurinkolasit,  vahvuuksilla vieläkin enemmän.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä hinta on sen väärti, kunhan seuraavat ehdot täyttyvät:

  1. Aiot käyttää aurinkolaseja pidemmän aikaa (ainakin pari vuotta)
  2. Et riko tai kadota laseja helposti
  3. Vietät aikaa ulkona auringossa

That’s it! Suurin osa hyötyy paljon tälläisistä laseista, sillä ne suojaavat samalla myös silmiä. Vaikka kirkkaus ei haittaisikaan, estävät polarisoidut aurinkolasit kuitenkin myös UV-säteilyn pääsyä silmään, joka suojaa niitä vaurioilta. Tämän takia niitä täytyy suositella myös heille, jotka eivät välttämättä usko niitä tarvitsevansa, tai jotka kuvittelevat pärjäävänsä ilmankin.

Jos haluat suojata näköäsi, ja pitää silmät terveinä, osta polarisoidut aurinkolasit. Piste!